Tunnisteet

lauantai 21. huhtikuuta 2018

Vetkuttelua villin lännen tyyliin

 Villasukat, joiden tekeminen kesti yli kaksi vuotta. Yleensä näin pitkäksi venähtäneille projekteille iskee purkutuomio, mutta nämä välttivät sen olemalla niin valmiit, ettei purkaminen ollut järkevää. Syynä vetkutteluun oli, että näitä kutoessa en vielä osannut päätellä neuloessa ja lankadominanssista en ollut kuullutkaan. Opettelin molemmat kommervenkit vasta näiden jälkeen, joten ajatus miljoonasta pääteltävästä langanpäästä aiheutti aikamoista ahdistusta. Sain toisen sukan pääteltyä viime syksynä ja toisen nyt pääsiäisenä.
 Toinen syy viimeistelyn välttelyyn oli lankadominanssi. Tai siis se, etten hallinnut tekniikkaa tuolloin. Näitä tehdessä nappasin langan milloin ala-, milloin yläkautta ja näkyyhän se lopputuloksessa. Käännynnäisille tyypillisellä ehdottomuudella pidin näitä sukkia NIIN HUONOINA, etteivät ne edes ansaitse tulla päätellyiksi. Nyttemmin olen päässyt tuosta vaiheesta eteenpäin, joten sukat näyttävät ihan siedettäviltä. Eihän ne täydelliset ole, mutta eivät ne muutkaan mun tekemät sitä ole. Niissä on kaikissa virheitä vaikka kuinka. Kun neuloo kahta yhtäaikaa samoilla puikoilla niin purkaminen ei todellakaan ole vaihtoehto. No, jos totta puhutaan niin ei se ole mulle oikeestaan muutenkaan, jätän mieluummin virheet kuin otan riskin, ettei työ valmistu ikinä.
 Värit ja kuviot ideoitu USAn southwest -alueen tyylisesti (intiaanityyliset viltit ja satulahuovat, adobe -talot jne..). Varren kuvio oli ärsyttävä kutoa, koska en tykkää sellaisista töistä joiden kanssa joutuu seuraamaan joka rivillä ohjetta. Sen vuoksi jalkaterä olikin sitten vaan yksinkertaista siksakkia, piti päästä luukuttamaan täysillä ilman ohjeita edes loppuvaiheessa. Ohjeita mulla näihin ei ole, koska näitä tehdessä en vielä pitänyt kirjaa tekemisistäni. Nykyäänhän mulla on vihko, johon kirjaan ylös kaikki silmukka- ja kerrosmäärät.

Lankoina näissä on 7 Veljestä beige, ruskea, tummanruskea, punainen, sinappi ja valkoinen. Resorissa on palmikkoa koko ajan samaan suuntaan neulottuna. Näiden jälkeen en ole palmikkoa tehnytkään, koska totesin inhoavani edelleen sen kutomista. Tein yhden palmikkovillapaidan joskus muinaisella 90-luvulla ja sain näköjään ikuiset traumat. Syynä on hemmetin palmikkopuikko ja sen kanssa puljaaminen. Pitäisi varmaankin jossain välissä opetella palmikoiden neulominen ilman apupuikkoa, niin pääsisi tekemään kaikkia ihania kelttityyppisiä juttuja.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti