Villasukat, joiden tekeminen kesti yli kaksi vuotta. Yleensä näin
pitkäksi venähtäneille projekteille iskee purkutuomio, mutta nämä välttivät sen olemalla niin valmiit, ettei purkaminen ollut järkevää.
Syynä vetkutteluun oli, että näitä kutoessa en vielä osannut päätellä neuloessa ja
lankadominanssista en ollut kuullutkaan. Opettelin molemmat
kommervenkit vasta näiden jälkeen, joten ajatus miljoonasta
pääteltävästä langanpäästä aiheutti aikamoista ahdistusta. Sain toisen
sukan pääteltyä viime syksynä ja toisen nyt pääsiäisenä.
Toinen syy viimeistelyn välttelyyn oli lankadominanssi. Tai siis se,
etten hallinnut tekniikkaa tuolloin. Näitä tehdessä nappasin langan
milloin ala-, milloin yläkautta ja näkyyhän se lopputuloksessa.
Käännynnäisille tyypillisellä ehdottomuudella pidin näitä sukkia NIIN
HUONOINA, etteivät ne edes ansaitse tulla päätellyiksi. Nyttemmin olen
päässyt tuosta vaiheesta eteenpäin, joten sukat näyttävät ihan
siedettäviltä. Eihän ne täydelliset ole, mutta eivät ne muutkaan mun
tekemät sitä ole. Niissä on kaikissa virheitä vaikka kuinka. Kun neuloo
kahta yhtäaikaa samoilla puikoilla niin purkaminen ei todellakaan ole
vaihtoehto. No, jos totta puhutaan niin ei se ole mulle oikeestaan
muutenkaan, jätän mieluummin virheet kuin otan riskin, ettei työ
valmistu ikinä.
Värit ja kuviot ideoitu USAn southwest -alueen
tyylisesti (intiaanityyliset viltit ja satulahuovat, adobe -talot
jne..). Varren kuvio oli ärsyttävä kutoa, koska en tykkää
sellaisista töistä joiden kanssa joutuu seuraamaan joka rivillä ohjetta.
Sen vuoksi jalkaterä olikin sitten vaan yksinkertaista siksakkia, piti päästä luukuttamaan täysillä ilman ohjeita edes loppuvaiheessa. Ohjeita mulla näihin ei ole, koska näitä tehdessä en vielä pitänyt kirjaa tekemisistäni. Nykyäänhän mulla on vihko, johon kirjaan ylös kaikki silmukka- ja kerrosmäärät.
Lankoina näissä on 7 Veljestä beige, ruskea, tummanruskea, punainen, sinappi ja valkoinen. Resorissa
on palmikkoa koko ajan samaan suuntaan neulottuna. Näiden jälkeen
en ole palmikkoa tehnytkään, koska totesin inhoavani edelleen sen
kutomista. Tein yhden palmikkovillapaidan joskus muinaisella
90-luvulla ja sain näköjään ikuiset traumat. Syynä on hemmetin
palmikkopuikko ja sen kanssa puljaaminen. Pitäisi varmaankin jossain välissä opetella
palmikoiden neulominen ilman apupuikkoa, niin pääsisi tekemään kaikkia ihania kelttityyppisiä juttuja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti