Kuka kutoo ja kirjoittaa?

Kuva: Eva Wallinvirta
Riuska

Harrastuksena käsityöt; pääasiassa neulominen käsin ja koneella, virkkaaminen, tilkkutyöt ja keramiikka. Olen tosi huono seuraamaan valmiita ohjeita, joten useimmat tekeleeni ovat omaa disainia. Olen ehdottomasti maksimalisti, kaikkea pitää olla ylenpalttisesti ja vähän vielä päälle: värejä, koristeita, bling blingiä, glitteriä, niittejä, ketjua, nahkaa, hapsuja, kultaa, hopeaa, pääkalloja, you name it. 

Rokkenrollin puute näivettää ihmisen nopeasti, joten live musaa käydään kuuntelemassa pari kertaa kuukaudessa. Musiikkigenre on rock, kaikki käy hillbillystä classic rockin kautta industrial metalliin. Klasaripuolelta kuuntelen oopperaa, Wagnerista tykkään erityisesti, mutta kaikki kelpaa aina barokista nykysäveltäjiin. 

Asumme noin 70 vuotta vanhassa talossa maaseudulla, joten remonttihommia riittää. Pihatyöt, puutarha ja kasvimaa vievät oman aikansa ja kanojakin löytyy. 

Hevoset olivat vuosia silkkaa duunia, nykyään vain harrastelen  pitämällä tallissa paria heppaa lähinnä terapeuttisista syistä. Hevostelulajeista omimpia ovat lännenratsastus (all round -lajit) ja working equitation, joka on eurooppalainen vastine länkkärille. kovin harvoin kuitenkaan ehdin itse hevosen selkään nykyään, eli kaikenlainen tavoitteellinen toiminta (kuten kilpailuihin valmentautuminen) on ainakin toistaiseksi tauolla.