keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

Kallomania!

 Kuivan kauden (eli jotain muuta kuin kirjoneuletta) jälkeen iski niin kauhia kallomania, että! Ja nimenomaan piti mustaa ja värikästä saada puikoille. Sen seurauksena syntyivät Kallomania -sukat, jotka nyt tässä julkaisen Kansainvälisen Naistenpäivän kunniaksi. Nämä tein itselle ihan tarpeeseen, kun piti saada mustan neulemekon ja mustien niittivarsisaappaiden seuraksi värikkäät sukat.

Viereisessä kuvassa ei suinkaan esiinny varsisaappaat vaan muoviset duunitohvelit, taattua Hong Kong -laatua ja hinta hulppeat 5,90. Ne oli ihan pakko saada, koska bling bling. Mustatkin oisin ostanut, muttei ollut kokoja. Onneks olen töissä yliopistolla eli tuttavallisesti lipastolla, koska siellä saa pukeutua just niin häiriintyneesti kuin haluaa. Itse asiassa olen jo pitkään epäillyt, että kukaan ei noteeraisi edes sitä, jos jonain päivänä liihottelisin paikalle alasti. Kyllähän te noi tiedeihmiset tiiätte, ne keskittyy vain olennaiseen eli kirjoitettuun tietoon.
 Lähikuvassa Kallomanian mallikerta. Heleppoo ku heinänteko (joka oikeesti ei ole helppoa vaan ainakin mulle vuoden stressaavin tapahtuma), kallokuvioo ja väliraitaa ja nilkassa tuo kapea pystyraidoitus. Kallokuvio tsiigaa joka toisessa rivissä eri suuntaan, muuten kuvio on aina sama. Meinaan tuon mallikuvion laittaa Ravelryyn kunhan ehdin.

Narut on letitettyä satiininauhaa, kussakin 6 eri väriä eli samat kuin 7V Raita Sateenkaari -langassa. Musta ja valkoinen on tällä kertaa Pirta sukkalankaa, hankittu heikkona hetkenä Sittarin tarjouksesta. On tiiviimpää kamaa kuin 7V, joten lopputuloskin on napakampaa.




Jalkaterässä ei ole kuviota, koska piti saada niihin saappaisiin sopivat sukat. Ovatten inasen liian ahtaat nuin paksulle kirjoneuleelle.

Tilasin ebayn kautta Kiinasta näihin sopivan huivinkin, mutta se ei ole vielä tullut. Ainakin kuvassa se näyttä about samanväriseltä, mutta noistahan ei koskaan tiedä etukäteen mitä saa.

Puikoilla on jo seuraavat Kallomaniat eli ei nää kuulkaa tähän loppunu!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti