maanantai 7. marraskuuta 2016

Marraskuun kuuraa

Niistä mukavuusalueen ulkopuolella väkerretyistä tuli sitten tällaiset. Värimaailma on ehtaa marraskuuta: oranssinruskeita lehtiä, mustia oksia, valkoista kuuraa ja harmaa taivas.


Ovat kaksiosaiset eli säärystin plus lyhytvartinen sukka. Säärystimen resorit on suljettua valepalmikkoa, sukassa ihan tavallinen 3 o 2 n -resori. Säärystimen yläresorin lerpakereuna on neulottu ensin tasona 4 kerrosta ja kierretty puikon ympäri viiden silmukan välein, jonka jälkeen jatkettu pyörönä. Sukan kantapää on ristiinvahvistettua ja kiilakavennukset joka kierroksella. Nämä on tehty 90 silmukalla ja varren alaosassa yksi 10 silmukan kavennuskierros. Sukat 70 silmukkaa ja kiilan kohdalla kavennettu 64 silmukkaan.


Lehtikuvio ei ole ihan samanlainen molemmissa säärystimissä, koska se kehittyi työn edetessä. Alunperinhän olen kuvion kopsannut netistä, mutta muokkasin sitä vähäsen että sain siihen enemmän liikettä.


Ajattelin laittaa napit sukanvarteen, että saisin ne kiinni säärystimiin, mutta eipä ole irtonaisuus haitannut käyttöä. Vaikka nämä ovat niinkin ohutta lankaa kuin Nallea ja Maijaa, niin eivät silti mahdu syysnilkkureiden sisään eli pääasiassa olen käyttänyt säärystimiä.


Valkoiset kulmikkaat jutskat alemman kuvan taustalla ovat Ikeasta, sellaisia nailonisia kierrätysjätteen keräilykasseja, joita myytiin about neljän setteinä. Ostin ne alunperin pyykin lajitteluun, mutta nykyään pidän niissä keskeneräisiä neuleprojekteja.


(Kivasti tuossa alemmassa kuvassa näkyy koiran sängyltä laskeutumiskohta ja kiihdytyssuditukset lautalattiassa. Maalasin lattian pari vuotta sitten, mutta eihän se ole kestänyt puolipokserin kynsiä. Kai mun on siihen käytävämatto tms. ostettava ennen kuin koko lattia on tuon näköinen..)


3 kommenttia:

  1. Ohoo, koiraystävät osaavat yllättää (: Ps, olet tosi taitava neuloja, mä hyvä jos osaan langanvaihdon tehdä. (;

    VastaaPoista
  2. Upeat sukat/säärystimet. Olet kyllä taitava.

    VastaaPoista
  3. Kiitos, omasta mielestäni en ole kummoinen neuloja, intoa on enemmän kuin taitoa. Koko ajan opettelen lisää, tää on siitä kiva harrastus että netti on uusia ideoita pullollaan. Ihan kauheeta on kun aika ei meinaa millään riittää kaiken kivan kokeilemiseen :)

    VastaaPoista