lauantai 22. lokakuuta 2016

Barokkikallot

Tommoset niistä tuli.
..eli selbudeathit eli death flaket. Barokki siksi, että mulle tulee mieleen tuosta väri-kuvioyhdistelmästä sellainen barokkihuonekaluilla kalustettu huone, jossa on kiehkuratapetit ja samettiverhot.


Sain nämä valmiiksi jo aikaa sitten, mutta vanhassa puhelimessa oli niin huono kamera, että kaikki sukista otetut kuvat olivat kaameita. No, ei nämäkään ole mitään hyviä, en tykkää kuvaamisesta ja se kyllä näkyy kuvista.


Lankana Novitan Nallea ja Gjestalin Maijaa, aloitus 90 silmukalla, pari kymmenen silmukan kavennusta varressa ja jalkaterässä 64 suilmukkaa. Kantapääkavennukset on tehty joka rivillä ja kärkikavennus joka toisella loppuun saakka (että saan mahdollisimman istuvan sukan kapeaan ja lättänään jalkaan). Sukat on lyhyemmälle ihmiselle varmaankin ylipolven, mutta mun hämähäkkiraajoissa ne ylettyy just polven alle.

Satiininauhat ja helmet lähukuvassa.

Nauhat on satiinia ja helmet kolmea eri kivilaatua: turkoosia, bronziittia ja valkoista turkoosia (mitä en oikein usko, kun se on suht harvinaista eikä sitä kasva Kiinassa, mistä noi helmet on tilattu). Aluksi helmet roikkuivat nauhojen päissä, mutta eihän ne pysyneet rusetilla kuin hetken, kun helmet heiluivat kävellessä ja avasivat solmut. Vähän aikaa pähkäiltyäni otin nauhat pitemmältä matkalta esiin tuosta edestä ja siirsin helmet tuollain.


Neulon sukat aina silleen, että saumakohta tulee sisäsyrjälle eli sukat on siis varta vasten tehty oikeaan ja vasempaan jalkaan. Näissä sukissa saumakohta oli niin huomaamaton, että piti laittaa merkki molempien sukkien ulkosivulle, että tiedän kumpaan jalkaan alan tekelettä kiskomaan.





Mellokarkki eli kallomerkki.
Ihan kivat näistä sitten lopulta tuli, vaikka kuvion neulominen tökki tosi pahasti. Mun kärsivällisyydellä 30-kierrosta korkean kuvion seuraaminen paperilta on ihan täyttä tuskaa. Ja tota kuviota ei oikein edes oppinut ulkoa, että olisi voinut vaan päästellä menemään. Menee varmaan hetki, ennen kuin aloitan seuraavat tällaiset..

2 kommenttia: