maanantai 8. elokuuta 2016

Tilkkutyön suunnittelua



Hämmästyttävää mihin
kaikkeen excel taipuu!
Edellisestä tilkkutyöstä on kulunut ainakin kymmenen, ellei useampikin vuosi. On jo pitkään kutkuttanut ajatus tilkkuhommiin ryhtymisestä, ja kun tarvitsin naulakon taakse jotain suojaamaan seinää likaisilta tallivaatteilta niin siinähän se sitten olikin.

Valitsin hirsimökkitekniikan, koska se on nopea ja helppo. Ainoat työläät vaiheet ovat suikaleiden leikkaaminen ja lopputikkaus, joten tekniikka sopii oikein hyvin tällaiselle hätäisemmälle ihmisellekin. Ennen kankaiden tilaamista varmistin, että sekä saumuri että ompelukone toimivat. Olisi todella ärsyttävää huomata vasta ompeluvaiheessa, että jompi kumpi koneista ei toimikaan. Ompelen tilkkusuikaleet yhteen saumurilla ja loput ompelukoneella. Työn koko tulee olemaan noin 90 cm x 180 cm, joten uskoisin tikkaamisen onnistuvan koneellakin. Varsinkin, kun tähän ei ole tulossa fylliä lainkaan.

Työ koostuu 32 hieman alle 20 x 20 cm kokoisesta ruudusta, joita on neljä erilaista: kaksi ruskeaa ja kaksi viininpunaista. Kaksi erilaista kutakin väriä siksi, ettei samanväriset reunasuikaleet osu kohdakkain. Tuossa kuvassa palaset ovat "irrallaan", mutta työssä niiden väliin ei siis tule mitään vaan ne ommellaan yhteen. Taustakankaaksi tulee beigeä lakanakangasta, jota ostin lakanana joskus pari vuotta sitten alennusmyynnistä.

Suunnittelen neulekuviot excelillä, joten luontevasti käytin sitä myös tämän suunnitteluun. Ensin muutin solukoon "ruutupaperiksi", sitten piirsin bordereita ja värejä käyttäen pohjan, jolle kopioin kangaskaupan sivuilta haluamieni kankaiden kuvatiedostot. Venyttelin ja kutistelin niistä sopivan kokoisia palasia ja lätkin paikoilleen suunnitelmaan. Kankaiden kuviot menivät venyttelystä tietenkin sotkuisiksi, mutta sillä ei oikeastaan ole väliä koska eri värisävyjen sijoittelu on tässä työvaiheessa oleellisempi juttu kuin kankaan kuviot.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti